Pauli Ahopelto

Jäsenjärjestö
  • Muu ry
Puhelinnumero

0405003770

Sähköposti

ahopelto@muu.fi

  • Minulla on Y-tunnus.
  • Pystyn laskuttamaan
  • Kuulun ennakkoperintärekisteriin.

Olen toiminut jo toistakymmentä vuotta monitaiteen alueella. Suunnittelen ja toteutan paikkasidonnaisia installaatioita toimistoihin, koteihin tai elinpiiriin. Rakennetun ympäristön kohteet ovat. erityisen kiinnostuksen kohteena, monitaiteellisin keinoin. Suosin puumateriaaleja.

Olen helsinkiläinen, mutta työskentelen myös Valkeakosken Tarttilassa, satavuotiaalla vanhalla työväentalolla.

KAUAN SITTEN
Valmistuttuani v. 2000 näyttelyideni teemana oli useita vuosia muovinen kertakäyttökulttuuri ja markkinavoimat. Lopputyönäni jäljensin toritaide-teemasta massoittain maalauksia installaatioksi. Myöhemmin tein mm. tavarataloista otetuista valokuvista kiiltävän muovisia, tuotteenomaisia objekteja. Ne ilmensivät urbaania ajankuvaa olemuksellaan. Äänimaisemia ja mediataidettakin tuli tehtyä aktiivisesti. Tein myös ympäristötaidetyötä mm. Lähiöprojektille Helsingissä useita vuosia.

UUSIA NÄKYMIÄ

Näkymä-näyttelyn kuraattorina työskentely (2016, 2017) Akaassa oli monessa suhteessa antoisaa. Esim. tutustuminen yhteiskuntataiteilijahankeeseen, prosenttiperiaatekäytäntöihin sekä moniin uusiin taidealan toimintoihin on ollut hyödyllistä. Unohtamatta moninaista vuorovaikutteisuutta muiden alan toimijoiden kanssa (mm. arkkitehdit, taidekoordinaattorit).