Antti Ylönen

Jäsenjärjestö
  • Suomen Kuvanveistäjäliitto
Puhelinnumero

050-374 1541

Sähköposti

aylonen@iki.fi

  • Minulla ei ole Y-tunnusta.
  • Laskutan osuuskunnan kautta
  • En kuulu ennakkoperintärekisteriin

Olen kuvanveistäjä. Asun ja työskentelen Iissä. Minulle pääasiallisin ja mieluisin materiaali on puu.Teosteni lähtökohtana on hyvin usein aika ja erilaiset tunnetilat. Puu on mielestäni erinomainen materiaali näiden aiheiden ilmaisuun. Minua kiehtovat myös puumateriaaliin liittyvät erilaiset tarinat. Siksi käytänkin töissäni paljon vanhaa, jo käytössä ollutta hirttä, joka on olemassa olonsa aikana nähnyt monenlaista.

Minua kiehtoo myös puun oma identiteetti, jota olen erityisesti tutkinut sormenjälkiteemaa käsittelevissä teoksissani, joissa puun oma 'sormenjälki', vuosirenkaat ovat tärkeässä roolissa. Myös puussa ovat oksat ja halkeamat, jotka yleensä luetaan vioiksi, kohoavat teoksissani lisäarvoa tuoviksi tekijöiksi.

Itsenäisen työskentelyni ohella olen viime vuosina työskennellyt myös yhteistyössa kuvataiteilija Jussi Valtakarin kanssa. Olemme toteuttaneet lukuisia yhteisteoksia, joista ensimmäinen nimeltään 'Saaristo' oli esillä Mäntän kuvataideviikoilla kesällä 2017. Teos päätyi näyttelyn jälkeen Suomen valtion taidekokoelmiin. Seuraava yhteisesiintyminen oli Galleria Harmajassa Oulussa kesällä 2019 ja viimeisin Aineen taidemuseossa, Torniossa tammi-maaliskuussa 2020.

Olen osallistunut julkisen taiteen taideasiantuntijan erikoistumiskoulutukseen vuosina 2019-2020. Koulutuksen ovat järjestäneet Aalto yliopisto, Helsingin taideyliopisto ja Lapin yliopisto.