Jukka Hakanen

Jäsenjärjestö
  • Taidemaalariliitto
  • Teollisuustaiteen liitto Ornamo
Puhelinnumero

0407670335

Sähköposti

info@jukkahakanen.fi

  • Minulla on Y-tunnus.
  • Pystyn laskuttamaan
  • Kuulun ennakkoperintärekisteriin.

Olen turkulainen muotoilija ja kuvataiteilija. Olen valmistunut Helsingin Taideteollisesta korkeakoulusta taiteen maisteriksi ja Lahden Muotoiluinstituutista kalustemuotoilijaksi.

Muotoilijana ja kuvataiteilijana olen saanut osallistua useisiin eri tapahtumiin, näyttelyihin ja projekteihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Olen tehnyt yhteistyötä useiden eri yritysten, kaupunkien ja yhdistysten kanssa.

Viime vuosien aikana olen erikoistunut suurten seinämaalausten tekemiseen ja toteuttanut kymmeniä julkisia taideteoksia. Kaupunkitilaan teoksia suunnitellessani lähden aina liikkeelle maalauskohteen arkkitehtuurista, historiasta ja alueelle liikkuvista ihmisistä. Luonnollinen osa työskentelyäni on kerätä ideoita maalauskohteen ympäristöstä ja pyrkiä sovittamaan teos ympärillä oleviin aiheisiin ja asioihin. Töilläni haluan korostaa alueen identiteettiä sekä parantaa sen tunnistettavuutta.