Laura Merz

Jäsenjärjestö
  • Teollisuustaiteen liitto Ornamo
Puhelinnumero

0503208493, +4917684682606

Sähköposti

laura@lauramerz.fi

  • Minulla on Y-tunnus.
  • Pystyn laskuttamaan
  • Kuulun ennakkoperintärekisteriin.

Kuvataiteilija ja kuvittaja Lohjalta. Työskentelen sekä Saksassa että Suomessa. Töitäni on ollut esillä useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä ja kuvitustyötäni on huomioitu lukuisin palkinnoin. Julkisista tiloista teoksiani löytyy Helsingin keskustakirjasto Oodista (taidematto), Lohjalta (muraali), Hangosta (muraali) ja Turusta Tommilankadun päiväkodista (muraalit). Vuoden 2022 aikana valmistuu useampi julkisen taiteen teokseni: integroitu taidekokonaisuus Espoon Metsolankadun päiväkotiin, julkisivutaideteos Helsinkiin Vallilan puiston pysäköintilaitokseen, sekä teos Riihimäen kaupunginkirjaston sisäkattoon.

Olen erikoistunut työssäni kuvitustaiteeseen, luontoaiheisiin teoksiin (piirustukset, maalaukset ja veistokset) sekä lastenkulttuuriin.

Olen koulutukseltani tekstiilitaiteilija, valmistunut Aalto-yliopistosta vuonna 2015. Erikoisalaani on sisustuskuosien ja erilaisten kuvitusten luominen. Tämä tarkoittaa, että osaan luoda värein, kuvioin ja erilaisia pintoja sekä struktuureja hyödyntäen harmonisia ja rauhoittavia sommitelmia. Hallitsen niin pehmeät, kolmiulotteiset materiaalit kuin kaksiulotteisen kuvantekemisenkin. Olen taitava visuaalinen tarinankertoja ja taiteilijana ennakkoluuloton ja utelias - teen jatkuvasti uusia aluevaltauksia ja kokeiluja yhdistellen rohkeasti erilaisia tekniikoita ja materiaaleja. Oman taiteellisen työskentelyni lisäksi järjestän monikulttuurisia lasten taidetyöpajoja, joissa usein toteutetaan yhteisvoimin teos kuten muraali koulun tai turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen seinään. Minulle on tärkeää työssäni taiteen saavutettavuus, inklusiivisuus ja osallistavuus. Pyrin usein järjestämään teosteni julkaisun yhteydessä jotakin osallistavaa toimintaa, kuten taidetyöpajan lapsille tai koko perheelle.

Töihini voi tutustua myös täällä:
https://lauramerz.fi/
https://www.instagram.com/lauramerzz/
https://www.facebook.com/lauramerzz/