Satu-Minna Suorajärvi
Jäsenjärjestö
- Suomen Kuvanveistäjäliitto
Puhelinnumero
0505734099
Sähköposti
satuminna@icloud.com
- Minulla on Y-tunnus.
- Pystyn laskuttamaan
- Kuulun ennakkoperintärekisteriin.
Olen helsinkiläinen kuvanveistäjä ja kuvataiteen maisteri. Olen valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2008, ja sen jälkeen järjestänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä, osallistunut ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Olen tullut palkituksi julkisen taiteen kilpailuissa Suomessa ja Ruotsissa. Vuonna 2021 sain valmiiksi Skydiving -veistoskokonaisuuden uutta puuarkkitehtuuria edustavaan asema- ja kunnantaloon Växjöhön Ruotsiin. Viime vuonna minulta valmistui Hiisi-veistos Lohjalle, ja parhaillaan
teen Pasuuna-teosta Tuusulaan.
Opiskellessani Kuvataideakatemiassa innostuin 3D-mallintamisesta, ja valmistuttuani aloin "veistää 3D-tulostimella". Työskentelen pääasiassa veistosten parissa, ja olen ollut kiinnostunut yhdistämään digitaalista teknologiaa kuvataiteisiin. Käytän 3D-mallinnusta ja teen teoksia 3D-tulostamalla ja laserleikkaamalla sekä ajoittain VR-teoksia sekä digitaalisia valokuvatulosteita. Teoksissani yhdistyvät arjen kokemukset ihmisistä, ympäristöstä ja luonnosta. Liikkeelle paneva voima taiteelliselle työskentelylleni on ajan kuluminen.