Tiina Laasonen

Jäsenjärjestö
  • Suomen Kuvanveistäjäliitto
Puhelinnumero

0503575531

Sähköposti

tiina@tiinalaasonen.fi

  • Minulla on Y-tunnus.
  • Pystyn laskuttamaan
  • Kuulun ennakkoperintärekisteriin.

Tiina Laasonen tunnustautuu puunhalaajaksi, joka on käy vuoropuhelua ympäristön kanssa. Hän on kuvanveistäjä, tila- ja ympäristötaiteilija, joka asuu ja työskentelee Seinäjoella. Laasonen on valmistunut kuvanveistäjäksi Kankaanpään taidekoulusta vuonna 1993. Hänet on palkittu taiteellisesta työstään kuvanveistäjänä mm. Taiteen edistämiskeskuksen Pohjanmaan taidetoimikunnan taidepalkinnolla 2017 ja Sanomalehti Pohjalaisen Vaasan Jaakkoo -kulttuuripalkinnolla 2019.

Työssään Tiina Laasonen pohtii ihmisyyttä ja käsittelee suhdettamme ympäristöön. Hänen veistoksiin ja tilataideteoksiin käyttämänsä materiaalit valikoituvat idean ja sijoituskohteen mukaan. Työskentely kolmiulotteisten muotojen kanssa on hänen kohtaamansa aiheen, materiaalin ja tilan vuoropuhelua. Hän kuvaa työprosessiaan hitaaksi, vaitonaiseksi ja samaa työvaihetta toistavaksi.

Laasonen on Suomen Kuvanveistäjäliiton jäsen. Hän on taiteellisen uransa aikana pitänyt tärkeänä vilkasta näyttelytoimintaa sekä kotimaassa että ulkomailla. Viimeisimmät yksityisnäyttelyt ovat olleet Pohjanmaan museossa Vaasassa 2019 ja Nelimarkka-museossa Alajärvellä 2018.

Tiina Laasonen on toteuttanut useita julkisia teoksia. Puinen tilataideteos Kerä julkistettiin maaliskuussa 2020 uuden Seinäjoen taidehallin avajaisissa Kulttuurikeskus Kalevan Navetassa Seinäjoella.