1/4
2/4
3/4
4/4
Tekijä
Tiina Torkkeli
Valmistumisvuosi
2008
Ympäristö
- Rakennukset, sisäpuoli
Toteutustapa
- Valo
- Veistos
Paikkakunta
Järvenpää
Teos sijaitsee Specia Ammattiopistossa, ent. Järvenpään Invalidiliiton koulutuskeskuksessa. Teos on ripustettu Einola-asuntolan aulaan.
Opiskelijoilta ja henkilökunnalta kerättiin sanoja, joiden tuli olla voimia antavia tai muuten merkityksellisiä. Sanat hiekkapuhallettiin lasilehdyköihin, jotka on leikattu, värjätty ja sulatettu kirjanaukeaman muotoon. Sanoja on kaikkiaan 366, yksi sana jokaiselle päivälle. Sanojen joukossa on syvällisiä ja kevyitäkin; ihmisluonne kuvastuu valinnoissa. Matriaalina on käytetty kehystämöiden ylijäämälasia.
Teoksessa on haettu vaikutteita lintuparvesta, joka pyrähtää lentoon Einolan ala-aulassa sijaitsevasta kirjastosta, jatkaen lentoaan läpi viisikerroksisen valokuilun kohti kattoikkunaa, häipyen valoon…
Kuvataiteilijan sanoin:
”Sanat kertovat unelmista; ihmisen on hyvä unelmoida, mutta toisaalta elää tätä päivää, murehtimatta huomista. Lasisiipi-nimi viittaa siihen, kuinka ihmisen elämä voi muuttua hetkessä. Jokainen voi saada siipeensä, tulla siipirikoksi. Jokaisella voi olla oma vammansa, toisilla näkyvämpi, toisilla piilossa.”
Teoksen sanoma korostaakin tasavertaisuutta.
Teos kartalla