Mielen hauraudesta ja voimasta

Anna Kolehmainen

Hämeenlinna

Valmistumisvuosi

2016

Joogakoulu Kajo

Ympäristö
  • Kaupunkialue
  • Rakennukset
  • sisäpuoli
Toteutustapa
  • Painatus
  • Veistos
Paikkakunta

Hämeenlinna

Teos on syntynyt pitkän prosessin tuloksena. Sen aineellisen materiaalin keräämisen olen aloittanut vuonna 2007 taidegraafikon urani alussa. Teetä kului työn ohessa paljon, ja paperitaiteilijana kiinnostuin teepussiharson käyttömahdollisuuksista. Keräsin talteen käytettyjen teepussien värjääntynyttä harsoa, ja säilytin sitä tulevaa käyttöä varten. Viimein mielessäni alkoi kehittyä käyttökelpoinen idea.
Olin tutustunut psykologiaan, sekä syvemmin joogafilosofiaan joogaterapiaopinnoissani. Halusin ilmaista tämän kiinnostavan mielen teorian kuvallisin keinoin. Joogafilosofian mukaan mieli on rakentunut erilaisista kerrostumista, jotka vaihtelevat karkeasta hienovaraiseen, levottomasta mielentilasta mielen hiljaisuuteen ja rauhaan.
Teoksessani tuo kerroksellinen mielen malli on spiraalin muotoinen. Arkista ja levotonta mielentasoa edustaa uloin, värikäs kerros. Se muuttuu asteittain vaaleammaksi pinnaksi, jossa on tahroja ja painaumia, syväpainolaatan vedostamaa ja teen värjäämää. Sisäänpäin kiertyessään pinta muuttuu yhä vähäeleisemmäksi. Lopulta se päätyy puhtaan valkoiseen. Spiraalimuodon keskellä sijaitsee valo.
Teepussiharso on materiaalina yllättävä. Se kestää hyvin kuuman veden ja syväpainolaatan vedostamisen, mutta tietyissä tilanteissa se repeytyy helposti. Materiaali on hienovarainen, läpikuultava, ja hauras, ja kuitenkin kestävä. Ompelin käsin teepussiharsot, ja paperin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Työ oli hidasta ja monivaiheista ja juuri sen vuoksi koin prosessin miellyttävän vakaaksi. Teos on saanut kypsyä rauhassa. Työskentely tämän materiaalin parissa rauhoitti mieltäni ja jäsensi sisimpääni. Toivon työprosessin tunnelmien välittyvän katsojalle. Mieli on kiinnostava seka arvoituksellinen asia. Se on täynnä mahdollisuuksia ja kauneutta. Toivon teokseni antavan inspiraatiota mielenprosessien tutkimiseen ja mielenterveyden ylläpitämiseen.

Teos kartalla

Taiteen tilaaja ja taidekonsultti, rekisteröidy käyttäjäksi!
Voit luoda suosikkilistoja ja lähettää tarjouspyyntöjä taiteilijoille.