1/3
2/3
3/3
Valmistumisvuosi
2001
Pronssivaluma-teos Partanen & Lamusuo Oy:n nettisivuilla
Ympäristö
- Infrastruktuuri
Toteutustapa
- Pinta
- Veistos
Paikkakunta
Lapinlahti
Pronssivalumaksi nimetyn taideteoksen taustalla on kilpailuvoitto Maisemagalleria -ympäristötaidehankkeessa, jonka yhteistyökumppanina oli Tiehallinnon Savo-Karjalan tiepiiri ja päärahoittajana Pohjois-Savon TE-keskus.
Teos on kunnianosoitus Lapinlahden taidevalajille Suomen ensimmäisestä pronssivalajasta Arttu Halosesta ja hänen työtään jatkaneesta Elias Halosesta aina tähän päivään saakka. Louhitun kallion pinnanmuodoista on nostettu esille veistoksellisia muodostumia pinnoittamalla ne pronssilla. Pronssivaluma onkin teos, jolla ei ole veistäjää. Oleellisinta on ollut löytää jo olemassa olevat muodot ja tehdä ne näkyviksi.
Teos on toteutettu noin 10 kilometriä Lapinlahdelta etelään olevaan kallioleikkaukseen, jonka pituus on noin 150 metriä ja korkeus noin 8 metriä. Kalliota on käsitelty 80 neliömetrin alalta pronssipinnoitteella, jonka tehosteena on käytetty 24 karaatin kultaa.
Sijainti: Pajujärven kallioleikkaus 5-tien varrella
Tilaaja: Lapinlahden kunta / Maisemagalleria -kilpailu
Taiteilijat: Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo
Vuosi: 2001
Koko: 80 m², 7 x 150 m.
Materiaali: pronssipinnoite, 24 karaatin kulta
Teos kartalla