1/7
2/7
3/7
4/7
5/7
6/7
7/7
Sopukan taidekokonaisuus
Sodankylän hyvinvointikeskus Sopukan taidekokonaisuus on kunnan ensimmäinen prosenttitaidehankinta. Taidekokonaisuuden on suunnitellut kuvataiteilija Kaija Kiuru ja sitä on kunnan lisäksi rahoittanut Taiteen edistämiskeskus.
Sopukan pääaulan Maisemakuvitelmia integroituu rakennuksen arkkitehtuuriin ja sijoittuu aulan kolmelle seinäpinnalle. Sopukan viidessä odotustilassa on valokuvateoksia. Tilaajan toivoma taidekokonaisuuden aihe on lappilainen luonto.
Maisemakuvitelmia -kokonaisuuden suunnittelutyön lähtökohtana olivat kunnan konkreettiset luontoelementit, mutta teoksesta voi löytää myös symbolisia merkityksiä. Maisemakuvitelmia muistuttaa meitä siitä, että me jokainen tarvitsemme elämän kuluessa sekä oikeita että kuvaannollisia astinkiviä, yhteyttä toisiin ihmisiin ja luonnon ihmeisiin.
Tilaajan toiveesta Maisemakuvitelmien päämateriaali on puu. Puuosat toteutti puuseppä Antti Heikkilä Kaija Kiurun suunnitelmien pohjalta. Kiurun valmistamia värikkäitä keramiikkaosia teoksesta löytyy yhteensä 678 kappaletta.
Sopukan odotustiloihin tilaaja toivoi luontokuvia. Kaija Kiuru valitsi kuvien aiheeksi kunnan alueella kukkivia kasveja. Kukkakasvit ilmentävät luonnon monimuotoisuutta ja kauneutta, joita emme aina osaa lähiympäristössämme huomioida.
Hyvinvointikeskus Sopukka avautui käyttäjille tammikuussa 2020 ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö kävi vihkimässä Sopukan käyttöön maaliskuun alussa. Sopukka on ensimmäinen sote-rakennus elinkaarimallilla. Rakennuksen hoito, ylläpito, käyttäjäpalvelut sekä palvelusopimuksen aikaiset perusparannusinvestoinnit ovat rakentajan (YIT) vastuulla 20 vuoden palvelujakson ajan.
Arkkitehtitoimisto Lukkaroisen suunnitteleman rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 6 800 m². Sopukasta löytyvät perusterveydenhuollon palveluista akuutti- ja kiireetön vastaanotto, tarkkailuosasto, akuutti- ja kuntoutusosasto, hammashoitola, röntgen, kotisairaala, apuvälinekeskus, lääkekeskus, saattohoitohuoneet sekä perhepalvelukeskus, joka sisältää sosiaalipalvelut, terveysneuvonnan, mielenterveyspalvelut, kasvatus- ja perheneuvonnan. Lisäksi Sopukassa sijaitsee työterveyshuolto Lappica, laboratorio Nordlab, Kelan vastaanottopiste, potilashotelli, ravintolasali, kioski, itsehoitopiste sekä kokous- ja neuvottelutilat.
Kuvat Tuula Lampela
Teos kartalla